Olet varmasti kuullut jonkun poliitikon tai kahvilaparlamentaarikon joskus toteavan: ”minä en ainakaan halua sekoittaa uskontoa ja politiikkaa!” Lisäksi moni perustelee omaa kristityn kantaansa Lutherin regimenttioppia soveltaen: valtio ja kirkko (uskonto) tulee pitää erillään ja siksi moni julistaa pitävänsä uskonasiat yksityisinä ja puhuvansa politiikassa politiikkaa. Joku siteeraa tässä kohden jopa raamattua heittämällä, että Jeesuskin kehotti antamaan keisarille, mikä hänelle kuuluu ja Jumalalle, mikä Jumalalle kuuluu. Tätä raamatunkohtaa onkin käytetty leimakirveenä näkyvästi uskonsa esille tuovien poliittisten vaikuttajien kohdalla. Sillä ohjataan ihmisiä ymmärtämään Jeesuksen sanat oman poliittisen agendan käyttöön, ei siten, millä tavalla tuon ajan ihmiset sen ymmärsivät. Raamatun aikaisessa yhteiskunnassa rahassa oli keisarin kuva, kuten vaikka ruotsin kruunussa on tänään kuninkaan kuva, ja moni Jeesuksen seuraaja halusi saada häneltä luvan olla maksamatta veroja Keisarille, joka edusti tuohon aikaan julkista pakkovaltaa. Uskon, että Jeesus tarkoitti, että rahassa on keisarin kuva, ja siten on oikein maksaa esivallalle osansa, mutta me olemme itse Jumalan kuviksi luotuja ja siksi meidän tulisi omalla elämällämme palvella Jumalaa.

Suomi on maa, jossa ihmisen hengellisyys on toki olemassa, mutta kuuluu äärimmäisen henkilökohtaiselle alueelle, johon ei ole lupa mennä. Tyypillisen jälkikristillisen yhteiskunnan tavoin, myös meillä tämä johtaa siihen, että suomalaiset eivät osaa käsitellä hengellisyyteen tai vaikkapa kuolemaan liittyviä asioita vaan ohittavat ne ohuilla argumenteilla tai vaikka kirkkokunnan jäsenyydellä.

Ilmiö on sama toisista välittämisen kanssa. Suomessa on pitkään rakennettu yhteiskuntaa idealla, jossa tulonsiirroilla ylläpidetään vahvaa julkista järjestelmää, joka halutaan periaatteellisesti huolehtivan ihmisestä. Tämä taas johtaa siihen, että ulkoistamme välittämisen ja vastuun lähimmäisistämme yhteiskunnalle, emmekä enää tartu aktiivisesti ympärillä näkyvään hätään. Usko yliluonnolliseen on korvattu uskolla järjestelmään – se jos mikä on yliluonnollista ja pelottavaa. Tämä näkyy myös hengellisessä ilmapiirissä. Ihminen on ulkoistanut vastuunsa omasta hengellisyydestään dogmeille ja instituutioille, ettei hänen tarvitse kohdata omaa sisäistä kaipuutaan Jumalan yhteyteen.

Perustuslain mukaan valta Suomessa kuuluu kansalle, jota eudstaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta. Päätökset Suomessa tehdään siis perustuen edustukselliseen demokratiaan, jossa puolueet asettavat ehdokkaita vaaleihin. Näiltä listoilta kaikki kansalaiset saavat äänestää sovitun vaalitavan mukaisesti ehdokkaita päättämään yhteisistä asioista. Siis laillinen vaikuttaminen Suomessa tapahtuu puolueiden ja politiikan kautta. Itse vertailin suomalaisia puolueita toisiinsa ja valitsin sieltä omaa maailmankatsomustani ja ihmiskuvaani lähimpänä olevan ryhmän johon liityin. Puolueen arvomaailman kautta pystyinkin ”tuotteistamaan” itseni politiikkaan, jolloin poistui yksi suuri eettinen ongelma: en enää julistanut omaa erinomaisuuttani, vaan pystyin antamaan oman persoonani hyvien arvojen välineeksi.

Martin Luther King sanoi aikoinaan, että maailman pahuus ei johdu viime kädessä siitä, etä maailmassa on niin paljon pahoja ihmisiä, vaan siitä, että kaikki me tavalliset ihmiset suljemme silmämme ja annamme pahojen asioiden tapahtua. Itseäni on kiinnostanut politiikka ja vaikuttaminen niin kauan kuin muistan. Uskon, että se on asia, jonka Jumala on luomistyössään asettanut minuun tarkoituksella. Meihin kristittyihin on luotu palveleva ja hyvän puolesta taisteleva ominaisuus. Toivoisin, että moni nuori voisi vastata tuohon kutsuun rohkeasti myös politiikan kautta.